Muikku
(https://otavanopisto.muikkuverkko.fi)
Muikku on Otavan Opiston Nettilukion ja Nettiperuskoulun sähköinen oppimisympäristö. Ympäristössä on myös mahdollisuus yksittäisiin aineopintoihin. Ympäristöstä löytyvät oppimateriaalit, oppimistehtävät, oppimispäiväkirja, keskustelualueet ja arvioinnit. Ohjelmisto tukee itsenäistä opiskelua. Muikun sisäänrakennettu ohjaamo-ohjaustyökalu antaa opettajalle tietoa siitä, missä kukin opiskelija on opintojensa suhteen menossa. Opiskelija näkee osan ohjaamon tiedoista (esim. kuinka monta prosenttia kustakin työn alla olevasta kurssista on suoritettu) omassa näkymässään. Opintojen ohjaaja saa laajasti tietoa tapahtumista ja hän ottaa yhteyttä oppijoihin ja opettajaan tilanteiden niin vaatiessa.
Oppimisanalytiikka
Muikusta kerätyn datan avulla tunnistetaan hitaasti eteneviä tai keskimääräistä nopeammin valmistuvia oppijoita. Datan avulla voidaan myös ennakoida odotettavia pudokkaita. Näiden tietojen avulla voidaan arvioida ohjauksen tarpeita ja kohdentaa ohjausta oikea-aikaisemmin ja henkilökohtaisemmin.
Järjestelmästä tulee hälytyksiä oppijalle ja ohjaajalle, jos oppija ei ole suorittanut ensimmäistä kurssiaan kolmen kuukauden aikana aloitetuista opinnoista. Hälytyksiä tulee myös myöhemmin, jos opintosuorituksia ei kerry riittävästi, tavoitteena on vähintään 5 kurssia vuodessa.
Analytiikka antaa oppijalle seuraavaa tietoa:
- mikä osa tehtävistä on tehty (kuva 14)
- tehtyjen tehtävien määrä näkyy kunkin kurssin etusivulla ja sisällysluettelossa sekä opiskelijan suoritusrekisterissä
- tehtyjen arvioitavien tehtävien ja harjoitustehtävien määrä näkyy kurssin etusivulla oikeassa reunassa
- mitkä kurssit opettaja on arvioinut
- kurssien arvosanat suoritusrekisterissä
- hälytys, jos ei ole suorittanut tavoitteen mukaisesti opintoja
Opiskelija näkee suoritetut kurssit ja niiden arvosanat vihreällä merkattuna (kuva 15).
Siniset kurssit ovat suunniteltuja tai kursseja, joille opiskelija on jo ilmoittautunut. Erimuotoiset pallot kuvaavat lukion valtakunnallisia pakollisia ja syventäviä sekä koulukohtaisia syventäviä ja soveltavia kursseja.
Analytiikka antaa opettajalle seuraavaa tietoa:
-
- ketkä oppilaat ovat kurssilla
- montako tehtävää on tehty (kuva 16)
- milloin tehtäviä on palautettu (kuvat 17)
- kuinka moni opiskelija on pyytänyt arviointia
Analytiikka antaa ohjaajalle (kuva 18) seuraavaa tietoa:
- milloin on käyty Muikussa,
- missä vaiheessa tehtävät ovat (montako prosenttia tehtävistä on tehty, ovatko ne arvioitavia vai harjoitustehtäviä)
- onko osallistuttu keskusteluihin
- onko oppimispäiväkirjaa täytetty
- milloin opettaja on arvioinut tehtävät
- onko kurssi hyväksytty
Tekniset ominaisuudet
Muikku toimii parhaiten seuraavilla selaimilla: Firefox, Chrome, Microsoft Edge, Safari. Muikku toimii myös mobiilisti.