Matematiikan tehtävät näkyväksi opiskelijalle ja opettajalle

Tämä oppimisanalytiikan resepti on osa Oppimisanalytiikan keittokirja aloittelijoille -julkaisua.

Matematiikan opettaja Riikka Lokka on kehittänyt oman opetuksensa seuraamiseen Google Sheet -lomakkeen, jonka kukin opiskelija täyttää tehtävien edetessä. Näin opettajalle kerääntyy koko ajan ajankohtaista dataa opiskelijoiden etenemisestä.

Jokaisella opiskelijalla on oma tehtävälista, johon on koottu kurssin kaikista matematiikan käsiteltävistä aihealueista tehtävät. Ne on lajiteltu perustehtäviin, syventäviin tehtäviin ja vaativiin tehtäviin (KUVA 1). Tehtävät arvioidaan 0-3 asteikolla: 0 = Yritin, mutta en saanut mitään aikaiseksi, 1 = Sain oikean vastauksen, mutta en ymmärtänyt kunnolla, 2 = Sain tehtyä oikein ja ymmärsin asian sen jälkeen, kun sain apua, kaverilta, opelta, kirjasta tai jostain muualta ja 3 = Osasin ja ymmärsin ihan itse ilman apuja.

Kuvakaappaus opiskelijan tehtävälistasta, johon osa tehtävistä arvioitu arvosanalla 3, pienempi osa arvosanalla 2. Vaativammista tehtävistä suuri osa tekemättä/arvioimatta.

KUVA 1. Tehtäväluettelo ja arviointiasteikko. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Tehtäviä tehdään oppitunneilla paljon pareittain tai pienryhmissä. Jokainen opiskelija merkkaa jokaisen tehtävän osalta, miten on selvinnyt tehtävistä. Taulukkoon merkitään myös kotona tehdyt tehtävät. Etäopiskeluaikana vapaa-ajalla tehdyt tehtävät merkitään tähdellä *.

Kotona tehtyihin tehtäviin opiskelija lisää vielä oman arvion, miten itsenäinen työskentely on eri viikoilla edistynyt ja onko hän ollut tyytyväinen kotityöskentelyyn.  Kotityöskentelyn arviointiasteikko on seuraava (kuva 2): 0 = En tehnyt kotona mitään, 1 = Tein kotona vähän jotain, 2 = Tein kotona töitä ihan hyvin ja 3 = Tein paljon töitä kotona, olen tyytyväinen!

Kuvassa 2 näkyy myös 0 = En ymmärrä tai osaa asiaa, minun täytyy vielä harjoitella tätä, 1 = Luulen ymmärtäväni tämän ainakin osittain, mutta jotain epäselvää siinä vielä on, 2 = Koin oivaltaneeni tämän asian ja 3 = Osaan tämän niin hyvin, että pystyisin opettamaan sen kaverillekin. Opiskelija saa itselleen koko ajan tietoa, mitkä tehtävät on tehty ja miten tehtävissä on edetty (KUVA 2.) Koontitaulukkoon tulee tehtävien sisältöjen mukaan merkintä, mistä matematiikan osa-alueesta osaaminen on hankittu.

Kuvakaappaus osaamisen arviointinäkymästä, johon opiskelija on täyttänyt kaikkien osioiden itsearvioinnit joko arvosanalla 3 tai 2.

KUVA 2. Tehtävistä koottu palaute osaamisesta ja kotona tehtävien tehtävien itsearviointi. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla.

Opettajalle tulee yhteenveto opiskelijoiden tekemistä tehtävistä ja opettaja näkee yhdellä silmäyksellä tehtäväkohtaisesti värikoodeista missä kohdin on ongelmia (KUVA 3.). Tiedon avulla on helppo suunnitella opetusta ja tarvittaessa muokata oppitunteja ja antaa lisävinkkejä. Tämän seurannan avulla opettaja saa heti tietoa mahdollisista oppimisvaikeuksista ja etenemisen esteistä.

Riikka on tehnyt paljon töitä lomakkeen laatimisessa, mutta hän näkee, että tässä vaiheessa tämä helpottaa hänen työtään ja työ on kannattanut tehdä. Ohjaustyö kohdentuu nyt oikeisiin ongelmatilanteisiin ja opiskelijat ovat itsekin selvillä, mitä kohtia on edelleen harjoiteltava.

Palaute olisi saatavissa myös käytetystä oppikirjan materiaaleista, mutta kun kaikkia kirjan tehtäviä ei kuitenkaan tehdä, tällä omalla lomakkeella saa näkyviin juuri ne tehtävät, joita käytetään.

Kuvakaappaus Perustaidot-osion yhteenvedosta. Opiskelijoiden eteneminen näkyy värikoodein sekä numeroin.

KUVA 3. Opettajan yhteenveto opiskelijoiden tekemistä tehtävistä. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla.

Tutustu myös näihin

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close